Tätä ei ehkä kannata lukea

Tämän päivän opetusmenetelmät

-         -  Aikuinen oppija edellyttää tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja sisältöä suhteessa tavoitteisiinsa ja tarpeisiinsa. –

Amatöörimaallikkoporukka soheltaa epälukuisella joukolla ja epämääräisellä aikataululla 20 minuutin kyhäelmän toisille amatöörimaallikkoporukoille aiheesta, josta ei ole koskaan ennen kuullutkaan. Tavoite täyttyy. Kaksikymmentä minuuttia kuluu, ja sen jälkeen hämmentyneet amatöörimaallikot päät sekaisin ja hämillään pureskelevat kymmenen minuutin ajan kuulemaansa ja välillä jopa tuntien myötähäpeää toisten puolesta ja noloutta ja harmistusta omasta puolesta.

Olen oppinut olemaan häpeissäni ja harmissani. Oliko tämä tavoite? Aivot takoo tunteita, joista kaikista ei oikein saa kiinni. Jossakin pinnan alla lymyää kysymys siitäkin, pitäisikö minun kuitenkin tuntea oppimisen iloa, pitikö minun saada evästä tulevalle työsaralle.

Minulla on hienot ac:t, blogit, googlet, youtubet, mindmapit, padletit. On internetin valtava maailma lisänään kaikki muut mahdolliset lähteet, kanavat ja tahot. Kaikki käden ulottuvilla. Kaikkea pitää käyttää, tai ainakin kokeilla. Tai ainakin osoittaa tai olla osoittavinaan osaavansa. Koulutuksen on mukauduttava nykypäivän vaatimuksiin. Kuinka paljon? Menetelmien ja tekniikan hyväksi ja sisällön kustannuksella? Opittava asia jää opetustekniikkakokeilujen jalkoihin. Minä vain nyt en tällä hetkellä näe, että saisin niin sanotusti  ”koko rahan edestä”.

Kuka valvoo hienojen tekniikkojen ja valtaisan tietoavaruuden myllerryksessä oppimisen laadun? Koulutuksen järjestäjä, opiskelija itse vai amatöörimaallikkoporukka? Sanalla amatöörimaallikkoporukka en halua loukata ketään, en todellakaan ketään yksittäistä opiskelijaa enkä ryhmää, vaan olen turhautunut menetelmään. Olenko nyt se konservatiivinen, itsekeskeinen oppija, josta itse eiliselle illalle aineistoa valmistelin?

En oikeasti tällä hetkellä näe, että taloushallinnon ammattitutkinnon valmistavassa koulutuksessa näillä menetelmillä ja teorioilla leipoisin kirjanpitäjiä. Olen ammatillisten opettajien koulutuksessa. Teoreetikkojen ja tutkijoiden sparraamiseen tämä malli varmastikin voisi sopia, mutta kyllä silloinkin täytyisi opetuspiuhoissa olla asiantuntijoita. Ollaanko itseohjautuvuutta viemässä jo liian pitkälle? Opettajat tehdään tarpeettomiksi. Opettaja ei enää ole opettaja vaan ohjaaja. Näinhän minä olen kuullut.

Oppilaat heitetään kaoottisena vellovaan mereen. Tuli mieleen tosikertomus siitä, miten eräs äiti koulutti poikaansa: pieni 5-vuotias poika moottoriveneeseen, moottori käyntiin ja vene irti laiturista järvelle. Äiti huutaa perään: ”Poika, elämässä on selvittävä.” Itkevä poika etsii epätoivoisesti pelastajaa, jota kuitenkaan ei löydy. Poika oppii, että elämässä on selvittävä. Se on tietenkin hyvä oppi sinänsä.

Kun on toisaalla kyllin kaaosta, silloin työpöydän ääressä kaikki tuntuukin mukavan selkeältä.

Mietin, että eikö jonkun muun pitäisi toimia opettajana kuin minun. Kävin eMBA-koulutuksen Oulun yliopistossa joitakin vuosia sitten. Onko opetusmaailma muuttunut näin radikaalisti tuosta ajasta? Meillä oli asiantuntijakouluttajia, kuten esimerkiksi Timo Tyrväinen, Aktian pääekonomisti. Heidän sallittiin oikeasti opettaa. Heitä kuunteli koko päivän, eikä ollut umpipuhkipoikkiolo, vaan olo oli voimaantunut. Silloinkin osallistuttiin, tehtiin ryhmätöitä ja keskusteltiin, mutta ote ja vastuu asiasisältöön oli varmoissa ja kokeneissa käsissä. Se tuntui ja näkyi. Luettiin paksuja opuksia ja kirjoitettiin esseitä. Onko tämä mennyttä aikaa? Minulle tuo opiskelumalli sopi erittäin hyvin. Tuli tuloksia. Olenko ainoa?

Tämä eMBA-jakso tuli kirkkaana mieleen eilisen viimeisessä esityksessä, jonka aiheena oli autenttinen oppiminen. Autenttisen oppimisen neljäs elementti oli asiantuntijaosaaminen. Asiantuntija tuo aidosta työelämästä asioita mukaan – kuinka asiantuntija ajattelee, toimii ja opettaa! Juuri näin. Esim. Timo Tyrväinen. Meillä tässä ammatillisessa opettajakorkeakoulussa opettajina toimimme me, joiden pitäisi oppia. Vaikkakin toiselle opettaminen on parasta oppia itselle, täytyy olla olemassa vastuu. Täytyy olla varmuus, jotta ei opeta väärin tai liian vajaasti. Tätä varmuutta minulla ei ole. Enkä myöskään halua olla tässä vaiheessa ja tässä asiassa vastuussa opiskelijakavereiden oppimisesta. Mahdoton vastuu minulle. Kun opetan asiaa, jota en itse hallitse, ei voi syntyä muuta kuin molemminpuolista turhautumista, pahimmassa tapauksessa korjaamatonta vahinkoa. Liekkö alla mainittu kritiikki nimenomaan erään opiskelijan turhautumista amatöörimallikkoporukan sohelluksiin?

Aiheellista vai aiheetonta kritiikkiä, vai jopa asiatonta?

Oli mukana kritisoija ja siihen myötäilemään muutama hovin jäsen. Dioihin ei kuulemma saa kirjoittaa kokonaisia lauseita. Dioissa ei saa olla liikaa tekstiä. Diojen tekstejä ei saa lukea, vaan pitää kertoa omakohtaisen kokemuksen kautta.

Minä en pysty henkilökohtaisen kokemuksen kautta luennoimaan aiheesta, josta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta tai josta en ymmärrä riittävästi tai en ehtinyt omaa tai toisen valmistelemaa osiota omaksua. Nämä ryhmätyöesitykset ovat lyhyen ajan ja kiireen kompromisseja.

Edelleenkin kritisoinnin jälkeen käytän dioja pitkällä tekstillä ja lyhyellä tekstillä, kokonaisilla lauseilla ja ydinsanoilla, luen osan ja kerron toisen osan.

No, täytyy tunnustaa, että kyllä tämä kritiikki nyt sen verran vaikuttaa, että seuraavalla kerralla vähäisestä ajasta entistä isompi osa menee muotoseikkojen miettimiseen. Tämäkin on sisältöoppimiselta pois.